tiistai, tammikuu 31, 2012, 10:37
Lisännyt Metro
Vähemmistöillä pitää olla oikeuksia, mutta ei etuoikeuksia. Maahanmuuttajilla pitää olla oikeuksia, mutta ei enempää kuin suomalaisilla. Romaaneilla pitää olla oikeutensa, mutta heillä ei saa olla etuoikeuksia. Etuoikeudet lisäävät rasismia. Rasismi tarkoittaa kaikkea syrjintää.
Presidenttikampanjassa korostuu eräänlainen korostunut sallivuus, vääränlainen suvaitsevaisuus. Se on pelottavaa. Olisiko Haavisto niin suosittu, jos hän ei olisi homo ?
Suvaitsevaisuus on ahdistava piirre, kun siitä tulee itsetarkoitus. Tilanne muistuttaa 70-luvun poliittista heräämistä, jolloin yhdelle porukalle oli vain yksi mustavalkoinen totuus. Ylisuvaitsevaisuus on kuin -70 -luvun kommonismiliike.
Koen suvaitsevuuden koskevan vain sellaisia ihmisiä, jotka poikkeavat. Jokainen saa poiketa miten haluaa niin kauan kuin se ei häiritse muita. Ihmisellä pitää olla myös oikeus olla tavallinen ja keskiverto. Suvaitsevuus tarkoittaa myös sitä, että tavallista maalaista ymmärretään. Jos Suomessa blondi pyrkii korkokengissä isoon virkaan, häntä syrjitään. Hän ei ole uskottava muuhun kuin hymyilemiseen. Tilanne muuttuu, jos blondi on miesmäinen.
Toisaalta meilä ei piisaa suvaitsevuutta bussipysäkillä yhtään. Tuttu joutui käyttämään invamopoa. Hänelle ei annettu tilaa kaduilla, hän sai jopa puolustaa itseään.
Muistan joskus kun Turussa keskustelimme porukalla baarissa meille tavallisista asioista. Viereisestä pöydästä meille ivailtiin, että te varmaan pelaatte Trivial Pursuitia ja veneilette. Molemmat pitivät paikkansa, pelasimme ja veneilimme. Emme vaivautuneet väittelyyn, koska nämä viereisen pöydän suvaitsevaiset halveksivat meitä luulon pohjalta. He luulivat ettemme kykene heidän mielestään luovaan ja mielenkiintoiseen ajatteluun, koska olemme tavallisia ja heidän mielestään porvarillisia.
Sama koskee yhden sortin viherrystä. Viheriäisyys on hyvä asia, mutta käytännössä on rikos kasvattaa sikoja ruuaksi tai viljellä maata, koska me saastutamme Itämerta ja rääkkäämme eläimiä. Me farmarit kuitenkin teemme töitä eläinten hyvinvoinnin eteen joka päivä. Pelloilla teemme ne toimenpiteet, mitä meiltä vaaditaan. Jos minä kohtaan sikalassani tunkeutujia ja meille tulisi tappelu, minä joutuisin syytteeseen, koska minä en anna ihmisille mahdollisuutta kuvata eläimiäni. Näille ihmisille, joita suvaitaan, kuuluu olla oikeus levittää mitä tahansa tietoa nettiin. He ovat suvaitsemattomia. Minulle on aivan sama kuka mitäkin kaapissaan tekee, kunhan ei muiden elämää sotke.
Sama se on suojelun kanssa. Suojelua halutaan, mutta se tapahtukoon metsänomistajan tai maanomistajan kukkarolla. Tämä vihertävä suojelu on harvoin edes perusteltua. Se ei johda useinkaan maailman pelastumiseen.
Tällä menolla me jakaudumme kahtia. Se näkyy vaalikampanjassa: Kaksi eri maailmaa kohtaa. Eri maailmat eivät suvaitse toisiaan, koska kunnioitus puuttuu. Vihanpito lisääntyy niin suvaitsevien keskuudessa kuin suvaitsemattomien. Molemmissa leireissä on molempia.
Olisi paljon parempi jos ihmiset kunnioittaisivat toisiaan. Viis suvaitsevaisuudesta. Suvaitsevaisuus on kirosana, vaikka sen pitäisi olla jotain muuta.